SEURAKUNTA
AJANKOHTAISTA
TOIMINTA JA PALVELUT
SEURAKUNTATOIMISTO
KIRKKO
JUMALANPALVELUKSET
KIRKKOMUSIIKKI »
Kirkkokuoro
Lapsikuoro Ilosanoma
Jaakko Tuuri
Komian kirkon kvartetti
Ystäväkuoro
NUORISOTYÖ »
LAPSITYÖ »
DIAKONIATYÖ »
LÄHETYSTYÖ »
KEITTIÖ
HAUTAUSMAA »
YSTÄVYYSSEURAKUNTATYÖ
PERHETYÖ

KASTE-HÄÄT-HAUTAJAISET
TUKENASI
USKO
YHTEYDENOTTO
RIPPIKOULU 2012
NETTIKIRKKO
 Ylistarolaissyntyinen musiikin monitaitaja Jaakko Tuuri
 

Jaakko Tuuri
(kuva: Fredrika Wetterhoffin säätiö)
Jaakko Tuurin nimi ei ehkä kerro sinulle kovin paljon, mutta tunnetko Siionin Kanteleen laulun "Kätes, Jeesus, siunaten hiljaa"? Entä oletko kuullut laulun "Mä polvistun, oi Jeesus, ristis juureen"? Molemmat ovat ylistarolaissyntyisen kanttorin ja laulajan sekä säveltäjän ja kuoromiehen Jaakko Tuurin käsialaa. Eteläpohjalaiset saattavat lisäksi tunnistaa myös hänen säveltämänsä "Kyrönmaan laulun".  Mutta siihenpä tietoisuus Tuurista sitten taitaakin jäädä.

Jaakko Tuuri syntyi Ylistaron Jääskänjoella 1884. Hän valmistui kanttori-urkuriksi Helsingin lukkari-urkurikoulusta 1905 ja jatkoi opintojaan Helsingin musiikkiopistossa vuoteen 1909 saakka. Jo sitä ennen hän toimi syntymäpitäjänsä Ylistaron vt. kanttori-urkurina vuosina 1903-1905. Hän opiskeli myös Saksassa,

Baltian maissa ja Tanskassa. Tuuri toimi kanttori-urkurina ja yhteiskoulun laulunopettajana Kemissä 1909-17. Hämeenlinnan urkurina ja eri kuorojen johtajana hän toimi vuodesta 1917 asti. Tuuri kuoli Hämeenlinnassa 1947.

 
Tuurin synnyinkoti
Jaakko Tuuri piti sävellyskonsertteja Kemissä ja Hämeenlinnassa, esiintyi konsertoivana laulajana ja oratoriosolistina mm. Helsingissä sekä konserttisäestäjänä (piano ja urut) ja laulujuhlien yleisjohtajana.

Tuuri sävelsi pääasiassa vokaalimusiikkia (runoilijaniminä mm. Simo Korpela, Niilo Mantere ja Hilja Haahti) ja harrasti mm. oloissamme harvinaista duettosävellystä.


Jaakko Tuuri
Jaakko Tuurin muistelmia:

Jaakko Tuuri palasi usein muistelmissaan siihen, kuinka hän syntymäkodissaan Ylistarossa sai ensimmäisen kosketuksen musiikkiin tarkkakorvaisen ja hyvä-äänisen äitinsä kautta. Äiti lauloi paljon, ja pieni Jaakko talletti hengellisiä lauluja ja virsiä muistiinsa koko loppuelämänsä ajaksi. Hän oli sitä mieltä, että elämänuran valinta ja kiintymys nimenomaan hengelliseen lauluun ja kirkkomusiikkiin juonsi juurensa juuri Ylistaron Jääskänjoen lapsuuskodista.

Kouluun oli lähdettävä Ylistaron Herttualaan. Matkaa oli toistakymmentä kilometriä, ja siksi oli mentävä kortteeriin kirkolle. Kortteeritalossa oli Pikku Jussi - niminen renki, ja Jussilla oli harmonikka. Kun toiset tekivät iltaisin puhdetöitä, Jussi soitti, ja Jaakko istui hartaana napittaen vieressä ja painoi lujasti mieleensä sävelmät. Tietenkin myös koulussa opittiin uusia lauluja, ja kun poika tuli käymään kotona oli äidille laulettava kaikki uudet laulut. Äiti antoi sävelmistä arvostelun. Näin Jaakolle kehittyi taito itsekin punnita sävelmän laatua ja sen vaikutusta kuulijaan.

  Ylistaron kirkkokuoron 80-vuotiskonsertissa 15.11.2009 esitettiin mm. Tuurin kantaatti Ylös Herran Siioniin. Kuuntele näytteitä konsertista ja katso valokuvia alla olevasta linkistä
  Ääninäytteitä ja kuvia konsertista
seinajoen seurkunta