SEURAKUNTA
AJANKOHTAISTA
TOIMINTA JA PALVELUT
KASTE-HÄÄT-HAUTAJAISET
KASTE »
HÄÄT »
Toimituskeskustelu
Vihkitoimituksesta
Vihkitoimituksen kulku
HAUTAJAISET »
KONFIRMAATIO

TUKENASI
USKO
YHTEYDENOTTO
RIPPIKOULU 2012
NETTIKIRKKO
Ennen avioliittoon vihkimistä on hoidettava ns. kuulutusasiat kuntoon. Se tapahtuu viimeistään seitsemän päivää ennen vihkimistä seurakuntatoimistossa. Kumpikin puolisoista täyttää vakuutuspaperin.  Tapaaminen vihkipapin kanssa voi tapahtua ennen vakuutusten antamista ja virastossa käyntiä. Käytännön järjestelyistä sovitaan seurakuntatoimistossa sekä vihkiparin valitseman papin kanssa. Papin kanssa tutustutaan, keskustellaan avioliiton merkityksestä ja käydään läpi vihkimiseen liittyviä asioita. Hänen kanssaan voidaan myös harjoitella toimitusta etukäteen vihkipaikassa.

Tapaamisessa virastossa myös varmistetaan, että avioliiton solmimisen ehdot täyttyvät eikä sille ole juridisia esteitä. Toimituskeskustelussa voi olla läsnä muitakin, esimerkiksi bestman ja kaaso tai muita henkilöitä, joilla on jokin tehtävä itse toimituksessa. Vihkipapille kannattaa kertoa omista toiveistaan.

Vihki-ilmoitus ja sukunimen valinta

Papin kanssa sovitaan toimituksessa käytettävän vihkikaavan yksityiskohdista. Mutta virastossa täytetään tarvittavat paperit. Vihki-ilmoitus täytetään soveltuvin osin ja sukunimen valinnasta keskustellaan myös. Pappi allekirjoittaa todistuksen vihkitoimituksen jälkeen.

Sukunimi ilmoitetaan papille ennen vihkimistä. Puolisot voivat ottaa yhteisen sukunimen tai kumpikin voi säilyttää sen nimen, joka hänellä on avioliittoon mennessä. Yhteiseksi sukunimeksi voidaan ottaa nimi, joka miehellä tai vaimolla oli naimattomana ollessaan. Se puoliso, jonka nimi muuttuu, voi käyttää yhteisen nimen edellä nimeä, joka oli hänellä naimattomana ollessaan tai avioliittoon mennessä. Sukunimen valinnassa on hyvä huomata se, että nimi tulee myös yhteisten lasten sukunimeksi.

Nimien ilmoittaminen

Toimituskeskustelussa sovitaan papin kanssa myös siitä, luetaanko vihkiparin avioliittoaikomus ja ilmoitetaanko hääparin nimet seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa ja mahdollisesti lehdessä julkaistavassa kirkollisissa ilmoituksissa. Jos nimien ilmoittamista ei halua, on tärkeää kertoa asiasta papille hyvissä ajoin.

Nimien ilmoittamisen ja avioliittoaikomuksen ilmaisun tärkeimpänä tarkoituksena on se, että seurakunta rukoilee jumalanpalveluksessa avioliittoaikomuksen ilmaisseen vihkiparien puolesta. Nimet voidaan ilmoittaa jumalanpalveluksessa seuraavana sunnuntaina avioliiton esteiden tutkinnasta (kuulutus avioliitosta) tai avioliiton solmimista seuraavana sunnuntaina.

Kanttorin tapaaminen

Toimituskeskustelun yhteydessä voidaan tavata myös kanttorin kanssa. Hänet voi tavata myös erikseen sovittuna aikana. Asioista voi sopia myös puhelimitse, jos yhteistä tapaamisaikaa ei löydy. Kanttorin kanssa sovitaan kaikesta vihkitoimitukseen liittyvästä musiikista. Hääparin saa kertoa hänelle omista toiveistaan. Kanttori voi myös esitellä hääparille musiikkivaihtoehtoja ja sopivia virsiä.

 
seinajoen seurkunta